Motopark 19-20.5.

Motoparkin avauskisaan lähdettiin sisäänajomielessä ilman mitään aikatavoitteita. Testattavana oli talvella Mats Björklundilta hankitut sylinterikannet sekä omavalmisteiset hiilikuituinjektori ja takasiipi. Auton painoa olimme saaneet myös laihdutettua punnituksen mukaan 38 kg.

Kombinaatio kokonaisuudessaan oli niin paljon viime vuoden vastaavasta poikkeava, että kaikki säätötyöt aloitettiin taas nollasta. Kisoja edeltävänä keskiviikkona kaikki näytti jo viittä vaille valmiilta, mutta niin vain taas muutama pikkujuttu vei sen verran aikaa, ettei konetta edes ehditty käyttää tallilla. Onneksi Motoparkiin on tallilta vain 60 km matka, joten olimme perjantai-illalla hyvissä ajoin kisapaikalla.

Lauantaina iltapäivällä otettiin sitten koneesta kevään ekat savut. Kone toki kävi, mutta kaasupoljin tuntui toimivan tosi ”kulmikkaasti” eikä tyhjäkäynti asettunut tarpeeksi alas. Jouduimme tekemään kaasuläppiin ja vaijeriin hieman muutoksia, jotta käynnistä ja kaasupolkimesta tuli edes kohtalaisen siedettäviä. Sitten vain radalle miedoilla säädöillä ja puolikaasulla 250 m, aika 7.3 s. Varikolla totesimme, että yksi työntötanko oli muuttunut tatiksi. Juuri sillä kohtaa, jossa oli tavallinen säätöruuvi ilman ekstravoitelureikää. Muita matoja ei koneesta löytynyt. Pudotimme kuitenkin imupuolen venttiilijousipaineet, jotka olivat käytössä olleilla jousilla aika huimat. Korjasimme myös sylinterikohtaisia polttoaineseoksia, jotka tosin olivat turvallisesti rikkaan puolella joka pytyssä.

Sunnuntaina mentiin viivalle jälleen tosi miedoilla säädöillä, mutta pidin kaasua jopa pohjassa vähän aikaa, löysäten kuitenkin ennen 300 m, aika 7.0 s. Tämän jälkeen olisi jo voinut kääntää koneeseen lisää paukkua, mutta taas oli yksi tönäri saanut vähän siipeensä. Sunnuntaina oli melkoinen tuuli, joka lennätti hiekkaa niin radalle kuin koneeseenkin ja myös aika alkoi käydä vähiin joten päätimme lopettaa tällä erää tähän ja vetäytyä tallille jatkamaan tuotekehittelyä. Motoparkista saimme sen mitä haimmekin eikä mitään suurempia ongelmia ilmaantunut.Testaamme seuraavaksi vielä Alastarossa 15-16.06 ennen EM-koitoksia.

  

Motopark