Kausi 2007 / Veidec, Mantorp

Mantorpin kisa oli kauden 3. EM-osakilpailu. Kaikki tiimit odottivat siltä paljon, koska kaksi edellistä, Englanti ja Alastaro, olivat keskeytyneet sateen takia. Kukaan ei ollut myöskään päässyt pisteissä karkuun, koska pelkästään lajittelusta ei paljon pisteitä heru.

Me lähdettiin matkaan jo maanantaina, koska tiimiläisillä oli kesälomaa ja oli mukavampaa mennä löysällä aikataululla. Myös Kymppi, joka on ollut toukokuusta asti Ammanissa avustuskuljetuksia hoitamassa, pääsi vahvistamaan joukkuettamme.  Tiistai-aamuna menimme Finnlinkillä Naantalista Kapellskäriin ja ajelimme saman päivän nimissä Mantorpiin asti, joka sijaitsee n 350 km etelämpänä E4:n varressa. Varikkokin oli jo auki ja oma sirkuksemme oli helppo pystyttää, koska tiimejä ei ollut vielä kovin paljon paikalla.

Varsinainen kisa alkoi alemmilla ryhmillä torstaina ja meidän EM-ryhmän osalta perjantaina. Aikaa oli kerrankin reilusti valmistautumiseen. Mutta perjantai alkoi sitten tietenkin sateella ja rataryhmällä riitti kiirettä kilpailijoiden vain odotellessa. Ruotsalaisilla oli kuitenkin varsin tehokkaat ratakuivurit ja sateen loputtua rata oli nopeasti ajokunnossa. Mitään aikataulutiedotuksia ei kuitenkaan tullut etukäteen ja lisäksi ajojärjestystä oli yhtäkkiä muutettu niin, että Top Methanol Dragsterit aloittavat. Puolen tunnin varoitusajalla piti olla lineupissa ja niin meillä kuin kahdeksalla muulla TMD-tiimillä alkoi hirmuinen kuhina, kun laitteet piti vielä lämmityskäyttää ja tämän jälkeen tarkistaa monta välttämätöntä kohdetta. Kaikilla aika ei riittänyt ja perjantain ainoa kierros meni sivu suun. Me kuitenkin ehdimme ja saimme kunnian aloittaa EM-ryhmät.

Rata oli liimattu hyvin ja siinä oli kumia tarpeeksi, joten pito tosi hyvä, vaikka meidän burnis (renkaiden lämmitys) jäi vaisuksi. Odotimme 5 sekunnin aikaa, mutta taululla luki 6.06. Ihan hyvä kuitenkin ekaksi vedoksi ja olimme pariamme Derrek Flynnia kolme kymmenystä nopeampia. Aika moni ajoi myöskin vitosen puolelle ja parhaat 5.5-5.7 tuntumaan. Ruotsissa on tarkka katsastus ja sääntöjen valvonta, joten kaikki autot joutuivat heti lähdön jälkeen punnitukseen ja polttoainetestiin. Meillä ei ollut siinä ongelmia, mutta yhden auton aika hylättiin epäpuhtaan metanolin takia.

Lauantaita varten teimme vain perushuollon: kytkimen, venttiilien ja sytytyksen säätö sekä ohivuotojen ja kiertokangen laakerien tarkistus. Koneeseen säädettiin voimaa lisää ja keskityin tarkemmin myös lähtökierroksiin ja vaihtohetkiin. Aika paranikin 5.9:n, mutta loppunopeus silti vaisu 376 km/h eikä kone tuntunut yläkierroksilla menevän minnekään. Tarkemmassa syynissä huomasimme mekaanisen kierrosluvun rajoittimen kipinöineen ja ilmeisesti se sotki yläkäyntiä.

Sadekuurojen sotkettua aikataulua oli jäljellä enää yksi lajittelukierros. Kytkimeen uudet kamat, moottoriin perustarkistukset ja rajoitin kokonaan pois pelistä. Lämmityskäytössä kone kuulostikin voimaa uhkuvalta ja ajattelimme, että nyt muuten kulkee !

Viivalta lähdettäessä ei kuitenkaan posket lyöneet niskan takana yhteen ja kakkosta vaihdettuani vaihtovalo jatkoi palamistaan, joten täräytin salamannopeasti vaihtonappia uudelleen oikein kämmenellä ja heti perään kolmosta, koska punainen vaan killitti silmiin. Tässä vaiheessa mentiin jonkin verran mutkillekin, kun taoin ratista vaihtonappeja kuin Remu rumpuja ja huomasin lähdön menneen pipariksi, joten nostin jalan kaasulta ennenkuin räjäytän koko masiinan taivaan tuuliin.

Varikolla sitten todettiin radikaalin voimanlisäyksen ja Mantorpin radan aivan hirmuisen pidon aiheuttaneen vain kytkimen liiallisen luistamisen. Tämä sopi hyvin yhteen sekä vaisun viivalta lähdön että vaihtovalon katkottoman palamisen kanssa. Emme siis saaneet parannettua aikaamme 5.9:stä, mutta olimme sillä mukana 8-kaaviossa ja sunnuntaina vastaan tulisi nopea Rob Turner. Tiesimme kuitenkin autossamme olevan potentiaalia yllätykseen, jos vaan onnistumme säätäämään kytkimen mahdollisimman lähelle optimia. Se ei ole kuitenkaan mikään helppo juttu, sillä vaarana on aina, että auto keulii liikaa tai tulee rengasvärinöitä, jotka voivat rikkoa mitä tahansa ja karistella paikat hampaista tai sitten kytkin yksinkertaisesti "sulaa".

Sunnuntaista näyttikin sitten tulevan kohtalaisen poutainen päivä, mutta niin vain muutamaa minuuttia ennen lähtövuoroamme, kun istuin jo vöissä, alkoi sataa ! Kyse oli onneksi vain kuurosta ja rata kuivattiin nopeasti. Itse en tullut välillä edes ylös ohjaamosta, sillä halusin olla valmiina kun rata on kunnossa. Sitten tuli totuuden hetki ja olin mielestäni rauhallinen, mutta hyvin keskittynyt lähtöön. Valmistelut ja valoihin asettuminen sujuivat normaalisti. Samalla hetkellä, kun nostan kytkimen ja painan kaasun pohjaan, jokin outo ulkopuolinen voima painaa vasenta peukaloani välikappaleena käyttäen kakkosen pesään ja jään Turnerista heti sen verran, että näen itsekin hänen olevan jo tavoittamattomissa. Ajat 5.6 ja meille vaihtovirheen saattelemana 6.1. Saattaahan se olla, että jossain mieleni sopukoissa oli jäänyt vaihtovalo palamaan edellispäivältä ja saattoi siellä olla tieto myös kierroslukurajoittajan puuttumisesta. Tekniikkamme säilyi kuitenkin ehjänä toisin kuin Turnerilla, joka koki täystuhon moottorin hajottua ja hänenkin kisa loppui siihen, koska aika ei aivan riittänyt koneen vaihtoon ennen semejä. Jos vielä pitää itseään lohduttaa, niin myös Saksan Peter Schöfer hätäili finaalissa vaihteitten kanssa häviten näin Dave Wilsonille. Kisa antoi meille kuitenkin taas paljon arvokasta kokemusta ja kansainvälisissä kisoissa on aina oma hohtonsa.

Kuten jo Alastaron EM:stä muistamme, niin kielitaito on monilla laajentunut ja nyt sain itse kokea iloisen yllätyksen, kun Saksan Gittli Koller tuli puhumaan minulle suomea. Gittlihän oli saanut Alastarossa perustuksen meidän tiimin jokapaikanhöylältä Tipsy Chick-Arjalta ja jatkokurssin joltain funny car mekaanikolta. Hän oli selvästi harjoitellut orjallisesti, koska lausui täydellisesti sanan "moottoriurheilukeskus". Myös erään toisen tärkeän sanan lausuminen onnistui täsmälleen samoin kuin se sanotaan suomalaisella nakkikioskilla lauantaiyönä: "pherkhele" !

Näin mentiin Mantorpissa ja kokonaisuutena reissuun täytyy olla tyytyväinen, vaikka emme pystyneetkään täysin hyödyntämään oman automme potentiaalia Ruotsin ykkösbaanalla. Monelle muulle suomalaiselle kisa oli huomattavasti vaikeampi: täydellisiä koneräjähdyksiä, ulosajoja, luokkaantumisia ja hylkäyksiä.

Mantorpin taika pitää, mutta Alastaron finaaleissa katsotaan vielä tutuissa olosuhteissa, millä numeroilla kausi päätetään.

Lämmintä loppukesää !!!