Kesälomasekoiluja 20.08.2008


 Alkukesän puurtamisen ja lopulta varsin onnistuneen EM-kisan jälkeen oli tiimi erittäin tyytyväinen, mutta ainakin itseltäni oli jo vähän takki tyhjänä ja muillakin lomasuunnitalmat päälimmäisenä ajatuksissa.

Vaikka tekniikka säilyikin nitro natikoista ehjänä ja auto oli saatu hurjaan iskuun ainakin mitä 60 jalan aikaan tulee, olisi Mantorpiin lähtö vaatinut kuitenkin niin paljon kaikenlaista ettei sinne lähdetty väkisin nilkuttamaan. Ensimmäisenä loman aloitti Kymppi joka lähti suoraan Alastarolta moottoripyörällä FIM-ralliin eteläiseen Kreikkaan. Paluumatkalla oli sitten kierrelty Turkit ja Mantorpit, reilun kolmen viikon jälkeen kotona ja pyörän mittariin tullut 8000km!

Itse tein taas jotain sellaista josta yllätyin itsekin: hankin moottorikelkan. Kyllä, ja sen kanssa vietin tallissa useankin hellepäivän ja taisin tuumata parikin kertaa että tulisipa pian lunta! Tällaista voi tosiaankin tapahtua silloin kun yläkerrassa alkaa olla tunnit täynnä.

Monipuolisesta porukastamme löytyy myös hevosharrastusta: Sari on kova hevostyttö ja jokakesäinen kohokohta on tietenkin Kuninkuusravit. Jounikin on ollut hevostouhuissa mukana mutta on onneksi viime vuosina muutamaa ravireissua lukuun ottamatta aktivoitunut enemmän moottoriurheilun parissa.

Jaken kesätouhuista ei ole paria sinelmää enempää todisteita, mutta kyllä Sierran tuunamiseenkin on varmaan aikaa käytetty...

Kepalla oli edelleen palava halu päästä Mantorpiin ja kekseliäs ranta-savolainen ei keinoja kaihtanut kun junaili itsensä Lehtimäen Timpan kyytiin. Nopeasti asiat kehittyivät niin että Kepa jäi sille tielleen koska olin itsekin sitä mieltä että jos basisti haluaa vetää sooloja, on parasta etsiä sellainen bändi jossa pääsee paremmin pätemään. Toivottavasti tiimillä on vielä niitä "reilu peli on perseestä" -paitoja, että voivat pukea uuden tulokkaan asiaan kuuluvalla tavalla.

Arja menee tietenkin Kepan vanavedessä samaan osoitteeseen, mutta edellä olevaa vuodatusta en kohdista mitenkään häneen koska Arska on ollut loppuun asti uskollinen meille.

Kiitokset molemmille menneistä vuosista ja onnea uusissa tehtävissä.

Kun jotain katoaa niin jotain tulee aina tilalle ja näillä näkymin on joukkueemme saamassa melkoiset vahvistukset jo finaaleihin, mutta esittelemme heidät myöhemmin.

Kesäloma on kaikkine käänteineen ollut kuitenkin voimia antava ja nyt ollaan taas intoa täynnä, kyllä Drag Racing on sittenkin hieno laji!

 

    Artsi