TYTTÖENERGIAPURKAUS!

 
 Palataan ensin vuoteen -95 koska sieltähän tämä kaikki sai alkunsa:
Olimme palaamassa Alastaron finaaleista ja olo oli siinämielessä
helpottunut että kausi saatiin jälleen kunnialla päätökseen. Tiimi oli
kuitenkin kutistumaan päin sillä Jake oli lähtenyt jo aiemmin
henkilökohtaisista syistä ja hänen paikkaajansa olin myös vapauttanut
tehtävistään jo kesken kauden. Näytti myös siltä ettei Marko enää
jatkaisi seuraavalla kaudella joten uuden tiimin kasaaminen oli
tietenkin päällimmäisenä ajatuksissani.
 Kotimatka oli edennyt johonkin Tampereen ja Oriveden välille kun
päässäni välähti että tiimissä ja avustajissa oli jo valmiiksi muutama
tyttö, ainakin Minttu ja Anja, jos löytyisi pari ruuvvaamisesta
kiinnostunutta mimmiä lisää voisikin perustaa tyttötiimin!
Puhuin ideastani silloiselle pr-miehellemme Ressulle joka ehdotti heti
Satua johon olin itsekin tutustunut Tampereen kerhon kautta. Ressun
tutuista löytyi myös Kristiina ja Taija joten joukkue oli koossa, ei
muuta kun kova koulutus käyntiin.
 Pieksämäen tyttöjen kanssa aloitimme heti ja kun Tampereen seudun
tytöt tulivat eka kertaa tallille oli mukaan tarttunut myös Minna.
Monellakaan ei ollut juuri asentajan kokemusta mutta se oli vaan hyvä
koska silloin ei ollut ainakaan "joo joo kyl mä tiedän"-asennetta.
Itseasiassa kaikki olivat erittäin tunnollisia ja oppimishaluisia mihin
tahansa tehtävään ja siten myös helppoja koulutettavia.
Koulutusviikonlopuista kehkeytyikin ikimuistoisia tapahtumia joissa
osattiin myös pitää hauskaa ja kuten Minttu oli koulutuspäiväkirjaan
merkinnyt "kaikki saavuttivat top alcohol-tilan"... Myös MTV3 kävi
tekemässä meistä jutun tulosruutuun ja kaikilla oli kova halu näyttää
että me pystytään tähän myös kun kausi alkaa.
 Erikoisesta kokoonpanosta huolimatta en itse epäillyt hetkeäkään
etteikö tiimi toimi kisaolosuhteissa, niin hyvin harjoitukset tallilla
olivat sujuneet. Sain jopa lisävirtaa kuultuani että eräät FHRA:n
tyypit olivat keskenään pohtineet tuleeko tällaisen tyttötiimin
hommista mitään ja naureskelin mielessäni että sittenpähän näette!
Ja hienosti kausi tiimin osalta menikin, ajoimme kaikki Suomen kisat
ja Kävimme myös Mantorpissa. Sääntömuutoksen takia jouduimme vaihtamaan
runkoakin kesken kauden joten hommia riitti, mutta silloin oli kyllä
itsellänikin extravirtaa.
 Kauden päätteeksi meidät palkittiin SM-pronssilla ja saimme muutenkin
osaksemme paljon huomiota, erityisesti Ruotsissa.
Näin oltiin menty taas vuosi eteenpäin, vuosi joka antoi varmasti
jokaiselle sellaisia fiiliksiä ja muistoja ettei niille helposti löydy
vertaa.
Tästä polkumme kuitenkin alkoivat pikkuhiljaa erkanemaan, Minna lähti
Jenkkeihin, Mintun kanssa erosimme, Anjakin teki vähän pitemmän reissun
lahden taakse jne.
Satu oli tytöistä pisimpään mukana ja tuolloin (-97-98) tiimiin tuli
myös nykyäänkin mukana oleva Jouni ja tietenkin Aku. Tässä vaiheessa
tuli sitten aktiivikilpailemiseen pitempi tauko.
Vuosien vieriessä olen usein muistellut näitä aikoja ja tuntenut vähän
syyllisyyttäkin etten ole saanut aikaiseksi edes yrittää ottaa yhteyttä
keneenkään, Minttua tosin näin muutama vuosi sitten ja Anjaa joskus
Mantorpissa mutta muista en ollut kuullut senkään vertaa.
Kesällä sitten alkoikin tapahtumaan kun yksi toisensa jälkeen löysi
keskustelupalstallemme, kuka minkäkin sattuman kautta!
 
Satu pistäytyikin EM:ssä ja Minna suunnitteli StreetBikea joten
tapasimme V8-päivillä moporetken merkeissä, näimme toisemme Alastaron
portilla 13 vuoden jälkeen, upeeta!
Kokoontumista alettiin suunnittelemaan heti ja Halloween sovittiin
ajankohdaksi ja paikka tietenkin Nykälän talli täällä metsän keskellä
jossa myös asun.
Olin tässä vaiheessa todella innoissani kuten muutkin mutta en
arvannutkaan millaisen tunnemyrskyn silmään tämä tulisi meidät
heittämään. Kaivellessani edellisiltana laatikoistani -90 luvun
aarteita tuli eteen monta muistoja herättävää asiaa.
Satu ja Krisse eivät päässeet tulemaan mutta muut kyllä samoin kuin
nykyinen ydintiimi Kympin ollessa vielä Pakistanissa ja Aken pestihän
jäi kovin lyhyeksi miehen keskittyessä metanolin sijaan vähän
turvallisempiin nesteisiin.
 AH-talon asuttaminen alkoi perjantaina ja tunnelma nousi samantien
sellaiselle tasolle ettei meinattu muistaa mennä nukkumaan ollenkaan,
itse muistan nähneeni kellossa 06.13!
Lauantai-aamu ei suinkaan alkanut ankeana vaan pienten unien ja
aamupalan jälkeen oltiin taas vedossa. Myös Minttu saapui paikalle sekä
tiimimme virallinen jutunkertoja Asko, tosin Taijan ollessa vauhdissa
ei puheen solina pääse loppumaan..No sitten käytiin tallin puolella
ihmettelemässä kilpuria ja muistelemassa menneitä, jossain välissä
syötiinkin ja taas saunottiin. Illan päätteeksi käytiin vielä kaikille
tutussa Olvarissa, nykyisessä Pub Terapiassa. Tässä vaiheessa Minttu
oli saavuttanut parhaiten TopAlcohol-tilan ja yritti riistää väkisin
Minnalta "UpSideDown"-lisänimen, Anja sitävastoin oli tapansa mukaan
vauhdikas ja ehti käymään muuallakin.
Palattuamme AH-taloon taisi uni jo ruveta maistumaan itsekullekin
edellisyötä paremmin.
 Vielä Sunnuntainakaan ei voivoteltu vaan tyttöjen tuomien erilaisten
selviytymispakkausten avulla päästiin ainakin henkisesti vähintään
edellispäivien tasolle, ellei vähän ylikin, voi sitä naurun remakkaa!
Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja viikonloppu alkoi olla
lähtöitkuja vaille. Jopa Taija hiljeni hetkeksi kun pujotin hänen
kaulaansa vuoden -96 Pronssimitalin joka olkoon kiertopalkintona
seuraavaan tapaamiseen asti.
Onneksi Minna jäi vielä Maanantaiksi niin minullakin oli vähän
pehmeämpi laskeutuminen arkeen, kiitos siitä.
Hienointa oli nähdä että jokainen oli edelleen energisessä kunnossa ja
kaikki olivat säilyttäneet hauskat persoonalliset ominaisuutensa. Myös
sulautuminen nykyisen tiimin kanssa samalle tasolle kävi niin
luonnollisesti että melkein alkaisin jo elätellä toiveita
jonkinlaisesta fuusiosta jossain vaiheessa..mitähän jos ensi kesänä
kokoonnuttaisiin jonkin kisan yhteydessä?
Tuhannet kiitokset vielä kaikille, tämä ylitti kaikki odotukset eikä
näin hauskaa ole ollut todellakaan aikoihin!

Tämä oli minun lyhennetty versio aiheesta, kaikkea ei pysty kertomaan
eikä pidäkään mutta varmasti jokainen paikalla ollut tuntee sydämessään
jotain kun tätä viikonloppua muistelee.
 
Artsi