Artsin fiiliksiä vuosien varrelta

Ensimmäisen kosketuksen drag racingiin sain vuonna -79, kun Naarajärvellä, siis melkein kotikulmillani järjestettiin kisat. Tuolloin ei vielä osannut kuvitellakaan omasta kilpaurasta, niin huimia kisalaitteet olivat ainakin omaan SSS-Datsuniin verrattuna !

Varsinainen sysäys tapahtui vuonna -87 Motoparkin valmistumisen myötä.

Eräänä perjantai-iltana FHRA testasi kelloja, joten pääsimme kokeilemaan silloisia harraste-autojamme radalle. Kaverini kellotti nopeaksi tiedetyllä 289-mussella 15.2 s.

Itselläni oli -64 Malibu 350, jonka lukoton perä aiheutti hieman ongelmia lähdössä, mutta muutaman harjoitusvedon jälkeen sain käteeni aikakortin jossa itselleni uskomattomat lukemat 14.5 s ja loppunopeuttakin yli 150 !

Olin lähtenyt tielle jolta ei ole paluuta ja seuraavana vuonna osallistuin jo varsinaisiin katuautokisoihin. Malibua viritettiin edelleen ja -89 sillä haettiin Hangosta D-luokan ykköspytty. Matka Savosta Hankoon, n 400 km, tehtiin tietenkin ajamalla kuten katuautolla kuuluukin. 

ranchero_alkuperaisena.jpg
 

Kaudelle -91 saimme valmiiksi lasikuidulla laihdutetun avo-Rancheron, jossa oli 460:sta stroukattu 500 cid pannu roller-nokalla, aluveiveillä yms mausteilla.

Tuolloin oli dollarin kurssi muuten hyvin alhaalla, n 3,70 mk, joten osat olivat hyvin edullisia. 

ranchero.jpg

 

Rancherolla en itse kuitenkaan ehtinyt paljon kisaamaan, kun sattuma puuttui peliin. Juhannuksena satuin istumaan samaan pöytään Airion Jusun kanssa ja erehdyin kysymään että mitäs Arias-putkelle kuuluu, kun ei ole radalla näkynyt..... Siitä se sitten lähti ja huomasin samana syksynä istuvani oikeassa Top Alcohol Dragsterissa lisenssiä suorittamassa. Kiitos vaan kaikille, jotka silloin olivat asiaa edesauttamassa. 

artsi056.jpg

 

Lisenssin saamiseksi vuonna 91 vaadittiin 7.1 s veto. Olin ajanut katuautoillani parhaimmillaan 11 sekunnin aikoja, joten puhuttiin aivan eri maailmoista. Voitte uskoa että hieman jännitti...

Ensimmäisen starttini ajankohta siirtyi moneen kertaan sateisen sään takia, mutta se vain kasvatti kärsivällisyyttä ja tasoitti jännitystäkin. Viimein sekin päivä koitti, jolloin pääsin tositoimiin ja parin köröttelykierroksen jälkeen sain luvan käyttää kaasupoljintakin. Se olikin sitten jotain aivan muuta kuin osasin odottaa, maisemat meni välittömästi harmaaksi ja käsitykseni kiihtyvyydestä muuttui totaalisesti. Ajattelin, että miten kukaan hullu voi pitää kaasua pohjassa maaliin asti tällaisella laitteella.

Asioihin onneksi tottuu nopeasti, yön yli nukkuminenkin auttoi ja viidennellä vedolla kellotin jo vaadittavan 7.1 s ajan.

Ariaksella oli tuolloin hieman kehno maine eikä yleisesti uskottu siinä olevan potentiaalia juuri kovempiin noteerauksiin. Ilmeisesti me emme sisäistäneet tätä, koska jo -92 kellotimme 6,5 s ja vuonna 93 ajan 6,3 voittaen myös suomen mestaruuden.

mestaruusvuonna_93.jpg 

Seuraavalla kaudella tulosten parantelu oli aluksi hitaampaa, mutta "kun ei ole rahaa, joutuu ajattelemaan". Niinpä Alastaro-finaalissa kokeilimme hieman erikoista omatekoista ahtimen virtausohjainta ja tuloksena 6.09/367 km/h !

Kesällä -95 teimme uramme parhaan EM-kisatuloksen ajamalla Gardemoenissa finaaliin asti. Kauden päätteeksi paransimme vielä Alastarolla ennätystämme aikaan 6.07.

Vuonna 96 jouduimme luopumaan vanhasta rautarungosta ja tilalle tuli Leppäsiltä hankittu cromimoly-projekti. Myös tiimi uudistui tälle kaudelle ja hienostihan tytöt hommansa oppivat.

Kiireinen ja mielenkiintoinen kausi kaiken kaikkiaan. 

tyttotiimi.jpg

 

Vuosina -97 ja -98 ei enää kisailtu yhtä aktiivisesti, olihan takana resursseihimme nähden varsin rankat vuodet sitkeää puurtamista. Oli kierretty lähes kaikki Suomessa järjestetyt kisat ja käyty myös Mantorpissa, Barkarbyssä, Piteåssa ja Gardemoenissa sekä kaiken maailman näyttelyissä ja kissanristiäisissä. Kahden rauhallisemman kauden jälkeen päätin pitää välivuoden, mutta ostajaehdokkaita alkoi ilmaantua, joten myin putken Enzolle joka kauppasi sen myöhemmin edelleen Saksaan Timo Habermannille. Näin olin vapautunut kaikista "kisakahleista" ja saatoin ensimmäisen kerran yli 10 vuoteen viettää varsin rauhallista ja stressitöntä ajanjaksoa.

Kisoista en tietenkään malttanut olla pois, täytyihän asioista sen verran pysyä hajulla ja Ukkosen junnutiimin mukana oli kätevä kiertää.

Motoparkissa 2002 sitten taisin kulkea liian läheltä Pro Mod-varikkoa, kun tempauduin mukaan Luoman porukoihin, jotka olivat tavoittelemassa Corvetella lisenssiin vaadittavaa aikaa. No Lassihan sai lisenssin ja minä jatkopestin tiimissä. Corvette saatiin kulkemaan kesän aikana lähtö lähdöltä kovempaa ja finaaleissa tuli voitto ja eka kutonen !

Mekaanikon homma tuntui makeelta ja talven aikana vetteä viilattiin innokkaasti.

Avauskisaan 2003 mentiin toiveikkaina, mutta viikonlopusta tulikin murheellinen: vetoakseli poikki, auto kaiteeseen ja sen jälkeen ei tutkittu mitä särkyi, vaan mitä jäi ehjäksi. Tässä kohtaa tein henkilökohtaisesti radikaalin liikkeen ja kävin hankkimassa Eskelisen Teukalta dragsterin rungon, johon Corvetesta jäänyt tekniikka istutettiin. Lassi ajoi sitten tällä yhdistelmällä TMD-lisenssin, mutta mossautti samalla koneen.

Olin onneksi saanut omiin taustajoukkoihini Ukkosen junnuporukan ja Nenosen Jounin, joka oli mukana jo 90-luvun loppupuolella sekä nuoruudenystäväni Taavitsaisen Kepan, johon törmäsin Paddockissa 25 vuoden jälkeen. Yhdessä saimme haalittua Teukalta ja Simolta uuteen moottoriin tarvittavat kamat ja taas mentiin. Meikäläinen istui puikkoihin ja tuplatiimin voimavarat mahdollistivat homman jatkumisen.

En ollut ajanut viiteen vuoteen, joten jännitys oli taas melkoinen ennen ekaa lähtöä. Mutta kaasu vaan pohjaan ja jo ennen 60 jalan kennoja tunsin että kyllä tää homma on ihan hyvässä muistissa vieläkin. Tuntui kuin olisi uudesti syntynyt !

Seuraavalle kaudelle saimme hankittua PSI-ruuviahtimen ja MSD-44 mankun. Heti alkajaisiksi lohko näki valon, mutta kasasimme varalohkosta nopeasti käyttökelpoisen paketin eikä näin kisoja jäänyt väliin. Nyt aloin myös tajuta kuinka kova aika 10 v sitten vanhalla Ariaksella ajettu 6.07 oli, koska vasta Mantorpissa pääsimme satkun kovempaa. Vitonen jäi vieläkin ajamatta.

2005 oli tarkoitus jatkaa samoilla systeemeillä, mutta länsirannikolla olikin tuulen suunta muuttunut ja pojat kävivät purkamassa omat kamansa pois hyödyntäen ne jälleen Corvetessa. Meiltä puuttuikin yhtäkkiä kannet, magneetto, kytkin, lenco, renkaat, mittarit, räjähdysvaipat ja lukematon määrä kaikkea pikkusälää ! Tämä tuntui aluksi kuoliniskulta, mutta alkujärkytyksestä selvittyämme alettiin taas hommiin. Tavaraa hankittiin mitä mistäkin sattui löytymään ja osa melkoista roskiskamaa. Tässä vaiheessa homma ei tuntunut erityisen hauskalta, mutta jotenkin niistä vaan kokonaisuus kyhättiin. Yksi kausi meni rämpiessä ja pikkuvikoja korjatessa, mutta kaikki oli kuitenkin eteenpäin. 

 

artsi05812.jpg

2006 Alastaron EM:ssä alkoi laitteet olla sillä mallilla, että voitiin ruveta säätämään tehoakin lisää: ekalla rundilla heti reippaasti vitosen puolelle 5.93. Lauantain lähdössä mokasin vähän kaasun kanssa lähdössä, joten 60 jalkaa huononi, mutta loppuaika silti 5.81.

Sunnuntaille taas vähän paukkua lisää ja nyt myös 60 ft petraantui .927 lukemiin ja aika 5.75/385 km/h. Näin syntyi uudet SE-lukemat, vaikka meillä oli ylipainoa peräti reilut 50 kg.

Monenlaista on vuosien varrella tapahtunut ja jos kaiken kertoisi, voisi monestakin kaudesta vaikka kirjan kirjoittaa. Joskus tulee itseltään kysyttyä, miksi tätä pitää tehdä, mutta niin se vaan on, että yksikin hyvä lähtö kykenee siirtämään ison kasan paskaa unholaan......